Millainen on hyvä logo?

Logot ovat siitä uniikkeja, että niiden osa yrityksen identiteettiä on hyvin merkittävä. Henkilöstön tunneside logoon on korkea. Logon uudistuksessa tunteet alkavat helposti kuohua ja ylittää järjen äänen.

Tällaisessa tilanteessa on tärkeintä hengähtää ja kerrata, miksi maailman parhaat logot näyttävät juuri sellaiselta, jota omalle yritykselle ei tekisi mieli ottaa käyttöön.

Artikkelia päivitetty 29.6.2022

  • Lisätty osio ”Miten hankit hyvän logon” 21.5.2019

Logo on tunnus, ei muuta.

Logon avulla yrityksesi voidaan erottaa muista, eli tunnistaa. Tämä on ainoa vaatimus, joka logolla on.

”Logon pitää kertoa meistä.”
”Sen pitää olla kaunis.”
”Logon pitää olla rakkautta ensi silmäyksellä.”

Yksikään näistä ei pidä paikkaansa.

Logon tehtävä ei ole hommata sinulle lisää asiakkaita tai myydä enemmän. Nämä tehtävät saa harteilleen yleensä toimitusjohtaja, myyntipäällikkö tai markkinointipäällikkö.

Logon tehtävä ei ole kertoa katsojalle yrityksesi tavoitteista tai toiminnasta. Nämä asiat kannattaa käydä läpi yrityksen esitteissä ja verkkosivuilla.

Logon tehtävä on saada ihmiset ymmärtämään, että logolla merkitty asia kuuluu sinun yrityksellesi. Mitä parempi logosi on tässä tehtävässä, sitä parempi logosi on.

Mitä logon kannattaa olla?

1: Fiilikseltään sopiva

Hyvä jääkiekkojoukkueen logo voisi olla esimerkiksi voimakas, energinen ja räjähtävä. Muotivaatemerkin logo taas elegantti.

Kun mietit sopivaa fiilistä, muista pysyä tunnetasolla:

Nokia logo
Nokia: itsevarma, uskottava, vahva
Caterpillar logo
Caterpillar: vahva ja luotettava
Zalando logo
Zalando: mukava, energinen, nuorekas

2: Helposti muistettava

Hyvä logo on sellainen, että jos näet sen parin sekunnin ajan, niin voit piirtää sen paperille.

Suomalainen Kirjakauppa logo
Kirjan ja S-merkin yhdistelmä on loistava logo. Se jää helposti mieleen.
Olvi logo
Tynnyrin muoto Olvin logossa tekee siitä mieleenpainuvan.

3: Niin simppeli, että tukka nousee pystyyn

Tämän tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Viimeinen ei tosiaankaan ole vähäisin.

Ennen kuin jatkat, selaa juttua hieman ylöspäin. Katso logoja yksinkertaisuutta ajatellen: huomaat, että se yhdistää kaikki, varsin erilaisetkin logot yhteen. Ilman yksinkertaisutta logosta ei oikein ole mihinkään, kuten myöhemmin artikkelissa huomaamme.

Jos päätät painaa mieleesi tästä artikkelista vain yhden asian, olkoon se tämä: Parhaat logot ovat yksinkertaisia.

Hyvät logot ovat aina yksinkertaiseksi piirrettyjä. Caterpillarin logoon olisi voinut lisätä hiekkaan hieman jotain kuviota, että se näyttäisi enemmän maalta eikä pyramidilta, mutta se olisi tehnyt logosta monimutkaisemman aivan turhaan.

Applen logo on myös hyvä esimerkki: omenan voisi piirtää vaikka millä tavalla, mutta Apple on ottanut logoonsa omenasta vain sen kaikkein ymmärrettävimmän asian: ulkoreunojen muodon. Sen läheisyydessä ei koskaan esitetä mitään muuta, ja yksinäisen omenasiluetin tunnistettavuus tekee logosta yhden maailman parhaista logoista.

Apple logo
Aah, Apple.

Kuvittele seuraavaa:

Istut miljardeja takovan Applen hallituksessa. Olet 30-vuotisen ahkeroinnin tuloksena urasi huipulla, ja epäonnistumisiin ei ole varaa. Palkkasit logo-uudistukseen huipputoimiston miljoonabudjetilla. Kuukausia kuluu, ja lopultakin toimistosi ilmoittaa: logo on nyt valmis!

Ehdotus on yllä oleva, lasten kuvakirjaan sopiva omenan siluetti. Miten reagoit?

Näin jälkiviisaana tiedämme, että symppis-omenalogosta tulee jättimenestys. Todennäköisesti logoprojektin aikana on kuitenkin käyty soraääninen keskustelu jos toinenkin: ”eikö siihen saisi tietokonetta?”

Entä mitenpä maistuisi, jos konsultti kehottaa laittamaan vaate- ja urheiluvälinebisnekselle logoksi merkin, joka muistuttaa katsojaa liikkeestä ja vauhdista?

Nike logo
Ei firman nimeä eikä mitään.

Miksi yksinkertaisuus on niin tärkeää?

Joustavuus

Yksinkertaisuus takaa, että logoasi voi käyttää kaikkialla. Simppeli logo näyttää varmasti itseltään niin postimerkissä kuin teollisuushallin seinässä.

Ajat muuttuvat, ja logojen käyttökohteita tulee silloin tällöin lisää.

Logo villapaidassa
Simppelin logon voi painaa mihin tahansa ja missä koossa tahansa, ja se toimii vieläkin.

Chase-pankki päihitti kilpailijansa sosiaalisessa mediassa vuonna 2015 mennen tullen, tutkimus väittää. Alemmassa kuvassa pankin Twitter-profiili, jota koristaa 1960-luvulla hyvien periaatteiden mukaan suunniteltu logo.

Chase pankin twitter-tili
Chase-pankin Twitter-profiili 2021

Yksinkertaisuutensa ansiosta logo toimii täysin moitteetta vielä 60 vuotta myöhemmin, alkuperäisille suunnittelijoille vieraassa ympäristössä.

Helppo muistaa, helppo tunnistaa

Sanotaan, että hyvän logon voi piirtää paperille parin sekunnin katselun jälkeen.

Koska yksinkertaisuudelle ei ole tarkkaa määritelmää, tämä on oivallinen apukeino: jos logoa ei voi painaa mieleensä heti, se saattaa olla liian monimutkainen tai yksityiskohtainen.

Jos logon saa painettua mieleensä heti, voi jopa käydä niin että käyttäjä muistaa sen ensi kerralla ja osaa yhdistää viestin, tavaran tai pakettiauton oikeaan organisaatioon.

Mistä tietää, että logo on kämmätty?

Geneerinen kuva

Cliché (klisee) sai alkunsa ranskassa, missä ensimmäisten painokoneiden kirjasinlevyihin tehtiin valmiita sanapötköjä kaikkein eniten käytettyjä sanoja ja lauseita varten.

Logon tehtävä on olla erottuva tunniste. Samankaltaisuus muiden logojen kanssa on erottuvan tunnisteen vastakohta. Maanrakennusliike haluaa kaivinkone-logon, kahvilayrittäjä kahvikupin.

Huono logo: geneerinen ja yllätyksetön
Vain joka toisella kahvilalla on sama logo kuin meillä!

Jos firmasi on kahvila, ensimmäisenä logoksi tulisi varmaan mieleen kuppi kahvia tai kahvipavut. Starbucks on epäilemättä maailman tunnetuin kahvilabrändi. Muistatko, mikä heidän logonsa on? Merenneito, mikäs muukaan:

Starbucks logo
Tämä on siis hyvä logo, koska se ei ole jäätävä klisee.

Liian monimutkainen

Tavallisin synti on, että logosi on aivan liian monimutkainen. Pyydät graafikkoa sisällyttämään logoon kaiken mahdollisen mitä mieleen tulee, ja lopputulos on sekasotku.

Liian paljon värejä

Kraft Foods logo
Ajatus ”Elämä on herkullista” yritettiin siirtää Kraft Foodsin logoon.

Joskus logostasi pitäisi antaa lehteen tai kumppanin sivustolle yksivärinen versio. Tässä kohtaa väripärinään sortuneet logot paljastavat rajoituksensa. Hyvän logon edellytys on, että se toimii mustana valkoisella pohjalla ja valkoisena mustalla pohjalla.

Mitä enemmän käytät eri värejä, sitä suurempi on riski, että logo näyttää ihan erilaiselta kun värit otetaan pois.

Tässä hyvä esimerkki siitä, että sääntöjä saa rikkoa, jos on maailmanluokan osaaja. Alla oleva NBC:n logo on suunnittelutoimisto Chermayeff & Geismar & Haviv:in käsialaa. Heidän sivuiltaan voi käydä muutenkin vakoilemassa, miltä maailman parhaat logot näyttävät.

Hyvä esimerkki monivärisestä logosta
Värejä voi käyttää ihan vapaasti…
Logo mukin kyljessä
…jos varmistat, että logo toimii myös pelkästään valkoisena ja pelkästään mustana.

Vanha kunnon kötöstys

Liian monimutkainen logo
Koko firman stoori tungettuna logoon.

Kötöstykseen päädytään silloin, kun asiakas pyytää yllä olevaa logoa, ja logosuunnittelija menee suostumaan.

Hyvä keino erotella logosuunnittelijat amatööreistä on pyytää jotain tällaista farssia. Osaava suunnittelija osaa perustella heti, miksi tällainen on järjetön:

  • Logon tehtävä ei ole kertoa yrityksestäsi mitään
  • Tällainen monsteri ei jää kenellekään mieleen
  • Kukaan ei tule tunnistamaan tätä
  • Tuosta ei saa mitään selvää, jos logo pitää laittaa someen tai verkkosivuille, missä tilaa on rajallisesti

Miten hankit yrityksellesi hyvän logon?

Nyt kun tiedät millainen hyvä logo todella on, voimme eliminoida muutaman yleisen väärinkäsityksen jotka saattavat pahimmillaan vaarantaa logoprojektisi onnistumisen.

1. Painota toimivuutta ja hyviä periaatteita

Vaikka onkin haluttavaa, että pidät logosta, niin on paljon tärkeämpää että logovaihtoehdot noudattavat hyvän logon tunnusmerkkejä.

Chase pankin vanha logo
Chase-pankin ”logo” 1955 – 1961

Vuonna 1961 Chase-pankin päättäjät tilasivat pankilleen uuden logon silloin tuntemattomilta graafikoilta nimeltään Geismar ja Chermayeff. Päätettiin, että logoasian hoitaisivat pankin silloinen hallituksen puheenjohtaja John McCloy ja muuan David Rockefeller.

Kun graafikot tulivat esittelemään logoehdotustaan parivaljakolle, Rockefeller ihastui siihen heti.

Chase uusi logo
Chase-pankin sininen logokuva täytti 60 vuotta.

McCloy oli kuitenkin täysin ymmällään: ”Mitä hel*ettiä pojat? Mikä tuo on? En ymmärrä. Tuo ei edusta meitä mitenkään! Missä dollarin kuva? Missä marmoripilarit tai rahasäkit tai muu pankkeihin viittaava?”

Graafikot kuitenkin pitivät päänsä. He selittivät, että logon tarkoitus ei ole kertoa kuka olet. Sen on tarkoitus olla mieleenpainuva ja yksinkertainen tunnus.

Lopulta McCloy antoi hampaat irvessä periksi, vaikka omien sanojensa mukaan vihasi logoa eikä halunnut sitä omaan toimistoonsa.

Kuusi kuukautta myöhemmin Geismar ja Chermayeff olivat Chase-pankissa käymässä toiseen projektiin liittyen, ja törmäsivät käytävässä McCloyhin. Hänen kalvosinnappejaan koristi uusi logo. Hänellä oli logolla koristeltu solmioneula kravaatissaan.

Rakkaus ensisilmäyksellä on hyvin harvinaista. Toimiva logo voittaa kaikkien sydämet ajan mittaan.

Chase-pankin kahdeksankulmio on säilynyt lähes muuttumattomana jo yli 60 vuoden ajan. Teksti on siirretty 2000-luvulla kuvan alapuolelta kuvan viereen.

Tarinan opetus on, että ei ole olemassa logoa joka sytyttää kaikki välittömästi. Toimiva logo voittaa kaikkien sydämet ajan mittaan. Kun arvioit logoa, kannattaa pitää tunteet mahdollisimman kaukana ajatuksistasi.

2. Pohdi sopivaa olemusta, älä kirjaimellista viestiä

Kuten totesin jo aiemmin, logon pointti ei ole kirjaimellinen sanoma kuten ”me korjaamme autoja” tai ”kahvila”.

Logon sopivuutta on parempi arvioida miettimällä tunnetta, johon logo on helppo yhdistää:

  • Urheiluseuran logo voisi olla esim. räväkkä ja rohkea
  • Naisten muotimerkin logo voisi olla esim. elegantti
Conservation international vanha logo
Conservation Internationalin vanha ”logo”

Kun Conservation Internationalin tehtävä ja missio muuttui luonnon tutkimisesta ja suojelusta myös ihmiset käsittävään suojeluun, päätti järjestön johto uudistaa logon. He pyysivät aluksi huippusuunnittelija Sagi Havivilta että ”saisimmeko tämän saman vähän modernisoituna? Voisitteko lisätä tuonne olkimajaan vaikka ihmisen?”.

Pyyntö oli hullunkurinen mutta ymmärrettävä: Yllä näkyvä logo oli ollut käytössä jo yli 30 vuotta. Entinen järjestön puheenjohtaja oli käsin maalannut logoon puusta roikkuvan apinan, joiden tutkiminen oli hänen elämäntyönsä.

Kokeneena logosuunnittelijana Haviv kieltäytyi pyynnöistä nojaten samoihin periaatteisiin, joita me olemme käyneet läpi.

Pyyntöjen sijaan Haviv käänsi Conservation Internationalin porukan pyynnöt ja uuden mission yksinkertaiseen ajatukseen: ”Maapallo on tärkeä”. Jos jokin on tärkeää, sitä tulee ja pitääkin alleviivata:

Conservation international uuden logon konsepti ajatuksen tasolla
Ajatus logosta: ”maapallo on tärkeä”

Ajatuksen ja tunteen tasolla alleviivattu maapallo on hyvä, mutta siitä puuttuu vielä tärkein hyvän logon edellytys: logon tulee olla yksinkertainen. Niinpä lopullinen logo, jota Haviv ehdotti järjestölle oli tämän näköinen:

Conservation international uusi logo
Uusi logo

Logoa katsomalla ensi kertaa kovinkaan monelle ei tule mieleen maapallo tai planeetta. Silti logon merkitys on todella sopiva järjestölle. Se jää myös mieleen ja on mahtavan yksinkertainen olematta tylsä. Se tekee logosta loistavan.

3. ”Hei, tuohan näyttää vähän samalta kuin…”

Varsinkin kun näet logovaihtoehtoja ensimmäistä kertaa, on tavallista että mielesi yrittää yhdistää uuden asian johonkin tuttuun ja turvalliseen. Joskus voi käydä niin, että hoksaat että ”tämähän on hieman samankaltainen kuin se yksi toinen logo tai kuva tai asia.”

Vaikka samankaltaisuuden tunne saattaa aluksi häiritä sinua, kannattaa pitää mielessä että mitä tutummaksi uusi logo tulee, sitä enemmän alat nähdä sen täysin aiemmasta vertauksestasi erilaisena kuvana.

Jotkin logot tottakai näyttävät samanlaisilta, mutta se ei estä niitä toimimasta selkeästi erillään toisistaan.

Chanel logo
Chanelin logo
Gucci logo
Guccin logo

4. Valitse tekijä huolella

Verkosta löytyy palveluita kuten Fiverr, josta saa ostaa logosuunnittelun yritykselle 5 dollarilla. Tähän hintaan köyhässä maassa asuva suunnittelija ottaa valmiin logokuvan kuvapankista ja laittaa viereen yrityksen nimen.

Mielestäni tärkeintä kaikissa luovissa projekteissa on, että maltat etsiä kumppanin jolla on sinulle sopiva hinta ja johon voit luottaa.

5. Ethän yritä tehdä itse

En tykkää paasaamisesta ja kieltämisestä, ja siksi tämän sanominen on kiusallista.

Jos yrität tehdä logoprojektin itse ilman graafisen suunnittelun taitoja, et tule onnistumaan. Jos yrityksesi on nuori eikä sinulla ole varaa ammattigraafikkoon, hommaa logo vaikka sieltä Fiverrista. Valitse joku arvostettu tekijä. Sellainen, jonka asiakaskommenteissa ei huudella että ”logomme paljastui varastetuksi kopioksi”.

Hyvän logon voi tilata myös meiltä. Lupaan, että logoasi suunnitellessa kaikki yllä mainittu (ja paljon muuta) pidetään kirkkaana mielessä. Hintakin on oikein sopiva.

Tilaa pöyristyttävän yksinkertainen logo